Jenni Vartiaisen albumi Ihmisten edessä
Jennin ensimmäinen sooloalbumi Ihmisten edessä julkaistiin syksyllä 2007. Tällöin laulut "Tunnoton", "Ihmisten edessä", "Toinen" ja "Mustaa kahvia" soivat joka paikassa. Vuosina 2007 ja 2008 Jenni keikkaili jatkuvasti ja näinä vuosina hänelle kertyi yhteensä 120 keikkaa. Ihmisten edessä myi yli 45 000 kappaletta. Tätä albumia tehtiin kauan, jopa kaksi vuotta ja se sai tunnustuksena Emma Gaalassa vuonna 2008 palkinnon vuoden debyyttialbumista.
Jenni Vartiaisen Seili
Tammikuussa 2009 Jenni Vartiainen aloitti keikkatauon ja halusi rauhoittaa tilanteen. Hän vetäytyi julkisuudesta ja otti aikaa itselleen. Hän alkoi säveltämään ja sanoittamaan ja työsti samalla luottotiiminsä kanssa pikku hiljaa uutta tuotantoa. 31.3.2010 julkaistiin albumi nimeltään Seili, joissa kuljetaan tunnetiloista toisiin ja käydään monissa tunnelmissa. Siitä alkoi kattava Suomen kiertue, joka jatkui aina elokuulle 2010 saakka. En haluu kuolla tänä yönä tuli tutuksi suomalaisille.
Vuosi 2010
Vuoden 2010 loppuun mennessä Seili on saavuttanut jo triplaplatinaa, sillä sitä on myyty yli 60 000 kappaletta. Jenni sanoo "räjähtävänsä tästä onnesta!". Levy ei ole kertaakaan kuluvan vuoden aikana pudonnut TOP10-listan ulkopuolelle.
Jenni on Vuoden Pukeutuja
Elle Awards äänesti Jenni Vartiaisen Vuoden Pukeutujaksi 21.10.2010. Jennin mukaan hän pukeutuu arkena huomaamattomasti, mutta keikoilla aina tilanteen mukaan joskus hyvinkin hurjasti. Hän pitää neutraaleista väreistä, yksinkertaisista vaatteista ja matalista kengistä. Jenni ostaa suomalaissuunnittelijoiden tekemiä vaatteita, mutta tekee myös löytöjä kirpputoreilta sekä ketjuliikkeistä. Keikoilla Jenni haluaa pukeutua sillä tavalla, että se sopii hänen mielialaansa. Jos mieli tekee 15-senttisiä korkoja ja paljetteja, niin sitten hän tekee niin. Toisinaan hän haluaa olla hillitympi.
Vuosi 2011
Jenni jatkaa keikkailua Seili-levyn pohjalta ja alkaa ehkä työstämään uusia biisejä. Hän toivoo, että vuodesta tulee yhtä onnistunut ja onnellinen kuin mitä vuosi 2010 on ollut. KATSO LISÄÄ UUTISIA JENNISTÄ JA MUISTA JULKKIKSISTA 7 PÄIVÄÄ LEHDESTÄ!
Generated with MyStarterBlog
Keywords: jenni, vartiainen, laulaja